Siirry suoraan sisältöön
Valikko

PRH:n vuosikertomukset

PRH:n vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2022

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä johtuva epävarmuus vaikuttivat suomalaisen elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan.

Lisääntyvä taloudellisen tilanteen epävarmuus heijastui myös Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH). Koronaepidemian aikana suhteellisen vakaina pysyneet ilmoitus- ja hakemusmäärät laskivat, mikä näkyi PRH:ssa alentuneina tuloina. Taloutemme pysyi kuitenkin hyvänä edellisinä vuosina säästyneiden määrärahojen turvin.

Asiakastyytyväisyys pysyi aikaisempien vuosien tapaan hyvällä tasolla. Erityisesti henkilöstön palvelualttius ja asiantuntemus saavat vuodesta toiseen erittäin korkeat arvosanat.

Aloitimme PRH:n strategian uudistamisen. Lopullisesti uusi strategia ja siihen liittyvät toimeenpano-ohjelmat valmistuvat kevään 2023 aikana. Uudessa strategiassa asiakasarvon luominen, tiedolla johtaminen, työnantajakuva, vastuullisuus ja verkostomainen toimintapa saavat entistä painokkaamman roolin.

Jatkoimme vastuullisuustyötä. Julkaisimme ensimmäisen vastuullisuusraporttimme, joka kuvaa vuotta 2021. PRH:een nimettiin myös vastuullisuusryhmä, jonka tehtävänä on koordinoida ja kehittää vastuullisuustyötämme sekä viestiä siitä.

Lisäksi määrittelimme PRH:n vastuullisuustavoitteet. Vuonna 2023 laadimme aikataulun ja kartoitamme keinot näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Siirry vuoden 2022 vuosikertomukseen ja vastuullisuusraporttiin.Avautuu uuteen välilehteen

Arkisto

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 31.05.2023