Rahanpesulainsäädännön kokonaisuudistus: Mikä muuttuu?
Uudistettu laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä (rahanpesulaki) annetaan eduskunnalle kesäkuun alussa. Tarve lain kokonaisuudistukselle johtuu ennen kaikkea uudesta EU:n asetuksesta ja direktiivistä. Alla keskeisimpiä muutoksia hallituksen esityksestä nykylainsäädäntöön verrattuna.
Tosiasiallisen edunsaajan määritelmä muuttuu: jatkossa 25 prosentin omistus riittää
Tähän asti tosiasiallisena edunsaajana on pidetty henkilöä, joka suoraan tai välillisesti omistaa yli 25 prosenttia yhtiön osakkeista tai niiden tuottamasta äänimäärästä. Määritelmä muuttuu siten, että jatkossa riittää tasan 25 prosentin osuus.
Tämä on iso muutos erityisesti pienille osakeyhtiöille. Niissä omistus ja äänimäärä jakautuvat usein tasan neljään yhtä suureen osuuteen neljän henkilön kesken. Nykyisen määritelmän mukaan yritys on ilmoittanut, että sillä ei ole edunsaajia, mutta uuden määritelmän mukaan sen pitää ilmoittaa neljä henkilöä edunsaajiksi.
Edunsaajista säädetään pelkästään rahanpesulaissa
Kokonaisuudistuksen yhteydessä kaikki edunsaajia koskeva sääntely keskitetään rahanpesulakiin. Nykyiset kaupparekisterilaista löytyvät edunsaajia koskevat säännökset kumotaan.
Omistusketjut pitää ilmoittaa rekisteriin
Tilanteissa, joissa edunsaaja ei suoraan omista yrityksen osakkeita, vaan käyttää siinä äänivaltaa toisen yrityksen (tai yritysten) omistamisen kautta välillisesti, tulee jatkossa rekisteriin ilmoittaa koko omistusrakenne, ns. väliyhtiörakenne.
Lisää liputuksia edunsaajatiedoista
Talouspakotteiden kohteina olevista henkilöistä ja yrityksistä sekä muista viranomaislähteistä saaduista epäselvyyksistä edunsaajien tiedoissa tehdään jatkossa ns. liputusmerkintä rekisteriin. Liputusmerkintä kertoo rekisterin käyttäjille, että kyseisen yrityksen tiedoissa on jotain sellaista, mitä niiden olisi syytä selvittää tarkemmin ennen yrityksen kanssa asioimista.
Säätiöiden perustajat merkitään rekisteriin
Uusi sääntely edellyttää, että säätiöiden perustajat merkitään jatkossa rekisteriin yhtenä tosiasiallisen edunsaajan luokkana.
Myös tilintarkastajien valvontaan muutoksia
EU-tasolla rahanpesulain noudattamisen valvontaa yhtenäistetään. EU-komissio ja EU:n uusi rahanpesuvalvontaviranomainen (AMLA, Anti-Money Laundering Authority) tulevat jatkossa todennäköisesti vahvasti ohjaamaan valvojia ja jakamaan esimerkiksi hyväksi havaittuja yhteisiä käytäntöjä, joita valvojien tulee työssään soveltaa. PRH:ssa tämä koskee tilintarkastajien rahanpesulain noudattamisen valvontaa.