PRH ja Kiinan patenttivirasto vahvistavat kahdenkeskistä yhteistyötään

Pääjohtajat Shen Chanqyu SIPO ja Antti Riivari PRH

PRH ja Kiinan patenttivirasto (SIPO) vahvistavat kahdenkeskistä yhteistyötään allekirjoittamalla uuden yhteistyösopimuksen 26. syyskuuta 2017, kun SIPO vieraili pääjohtaja Shen Changyunin johdolla PRH:ssa.

PRH:n ja SIPOn vahvistuva yhteistyö on konkreettinen osa presidentti Sauli Niinistön ja Kiinan kansantasavallan presidentti Xi Jinpingin huhtikuisen tapaamisen yhteydessä sovitun, Suomen ja Kiinan välisen yhteistyöjulistuksen toimeenpanoa. Julistuksen mukaan yhteistyötä pyritään edistämään muun muassa innovaatioiden osalta.

PRH:n ja SIPOn yhteistyösopimus sisältää muiden muassa virastojen välisen tiedon ja asiantuntemuksen vaihdon, joten päällekkäinen tutkimustyö vähenee ja patenttien laatu paranee. Suomalaiset ja kiinalaiset patenttitutkijat esimerkiksi vierailevat toinen toistensa virastoissa ja yhdenmukaistavat tutkimustyötä. Suomalaiset ja kiinalaiset myös järjestävä yhdessä seminaareja ja levittävät patenttitietoa.

Sopimus sisältää myös PPH (Patent Prosecution Highway) -yhteistyön jatkamisen. Suomen ja Kiinan välillä PPH solmittiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.PPH-sopimus tarjoaa patentinhakijoille nopeamman ja tehokkaamman vaihtoehdon saada ensimmäistä hakemusta vastaava patentti myönnetyksi toisessa virastossa.

Suomalaisen patenttihakemuksen perusteella voi saada nopeutetun tutkimuksen SIPOssa
vireillä olevalle hakemukselle, kun PRH on todennut kotimaisen hakemuksesi vaatimukset hyväksyttäviksi. Vastaavasti voi pyytää SIPOssa hyväksyttäviksi todettujen patenttivaatimusten perusteella nopeutettua käsittelyä PRH:ssa. Hyväksytyn PPH-pyynnön jälkeen hakemus käsitellään PRH:ssa nopeutettuna loppuun asti.

Teksti: Jorma Lehtonen
Kuva. Leena Puolimatka


Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 29.11.2017