Kaupparekisterin alkuvuoden ilmoitusmäärät kovassa kasvussa

Perustettujen yritysten määrä on noussut selvästi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Tammi-maaliskuussa yrityksiä perustettiin 9 472 kappaletta, eli yli 20 % enemmän kuin vastaavan aikaan viime vuonna (8 025 kappaletta). Valtaosa perustetuista yrityksistä on osakeyhtiöitä ja "toiminimiä" eli yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Molempien yritysmuotojen perustaminen onnistuu ohjatusti netissä ytj.fi-palvelussa.

Myös yritysten kaupparekisteritietojen muutosten ilmoittaminen on kasvanut voimakkaasti alkuvuonna ja ensimmäisen vuosineljänneksen aikana muutosilmoituksia tehtiin 23 932 kappaletta. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ilmoitusmäärä kasvoi noin 20 % eli 3 790 kappaleella.

Lisäksi asunto-osakeyhtiöt ovat päivittäneet ahkerasti hallitus- ja isännöitsijätietojaan. Kaupparekisteriin saapuneiden muutosilmoitusten määrässä on huima 33 %:n kasvu. Tammi-helmikuussa asunto-osakeyhtiöt tekivät 5 627 muutosilmoitusta viime vuoden luvun ollessa 4 232 ilmoitusta.

Kaupparekisteriin merkittyjen tietojen oikeellisuus ja ajantasaisuus on merkittävässä roolissa, koska yhteiskunnan eri toimijat tarkastavat yrityksen puolesta toimivan henkilön edustamisoikeuden rekisteröidyistä tiedoista. Vastaavasti asunto-osakeyhtiöiden hallituksen jäsenten ja isännöitsijöiden ajan tasalla olevat tiedot varmistavat osaltaan sujuvan asioinnin mm. pankeissa ja vakuutusyhtiöissä.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 18.12.2017