Yhdistykset laittavat nimenkirjoittajatietoja ajan tasalle

Yhdistysrekisteriin tehtävien nimenkirjoittajailmoitusten määrä on kasvanut vauhdilla alkuvuonna.

Tammi-maaliskuussa yhdistysrekisteriin saapui 9 922 nimenkirjoittajien muutosilmoitusta viime vuoden luvun ollessa 7 181 kappaletta. Prosenttimääräistä kasvua viime vuoteen verrattuna on melkein 40 %.

Tammikuussa ilmoitusten määrää kasvatti toimimattomien yhdistysten poistouhka, jonka seurauksena noin 35 000 yhdistystä siivottiin pois rekisteristä. Ilmoitusmäärän kasvu on kuitenkin jatkunut myös seuraavina kuukausina.

Yhdistysrekisteriin merkittyjen tietojen oikeellisuus ja ajantasaisuus on merkittävässä roolissa, koska yhteiskunnan eri toimijat tarkastavat yhdistyksen puolesta toimivan henkilön nimenkirjoittamisoikeuden rekisteröidyistä tiedoista.

Yhdistysten sähköisen asioinnin prosentti on jatkanut alkuvuoden kasvuaan ja on nyt jo yli 80 %:n tasolla. Tasoa voidaan pitää poikkeuksellisen korkeana suomalaisten sähköisten palveluiden rintamalla ja se kertoo asiointipalvelun käyttäjäystävällisyyden ja ohjaavuuden onnistumisesta.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 18.12.2017