Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä

Tavaramerkki on yksinoikeus

Tavaramerkkien suojaa Suomessa jo 126 vuotta. Tavaramerkkien rekisteröinti aloitettiin vuonna 1889. PRH alkaa julkaisemaan kuukauden tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäinen kuukauden tavaramerkki 1900-luvulta:

Kiss-Kiss on vanhin suomalainen edelleen voimassa oleva tavaramerkki

Fazer jätti Kiss-Kiss-karamellin tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen 13.11.1901. Merkki hyväksyttiin rekisteriin vain kaksi päivää myöhemmin numerolla 443. Rekisteröinti sujui vauhdikkaasti, sillä viime vuosisadan alussa tavaramerkkihakemuksia saapui vain joitakin kymmeniä vuodessa.

Kiss-Kiss-karamellien valmistus oli aloitettu Fazerilla jo vuonna 1897. Rekisteröimällä tavaramerkin Fazer sai yksinoikeuden Kiss-Kiss-merkkiin, joka on tuttu jo monille sukupolville Suomessa.
Fazer on pitänyt yksinoikeuden voimassa uudistamalla tavaramerkin jo yli kymmenen kertaa eli aina kymmenen vuoden välein.

Viime vuosina Kiss-Kiss-merkin kuvio on saanut uuden elämän mm. Vallilan tekstiileissä (vuoden 2015 mallistoa).

Vuonna 1991 Kiss-Kiss pääsi postimerkkiin, jolla juhlistettiin suomalaisen makeisteollisuuden 100-vuotisjuhlaa.





PRH julkaisee kuukauden tavaramerkkejä kuukausittain Suomi 100-vuotta juhlapäivään asti.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 20.11.2017