Tilintarkastajatutkinnot 2018

Kuva: Shutterstock
Hakuaika tilintarkastajatutkintoihin päättyi 15.3.2018. Saimme yhteensä hieman alle 400 ilmoittautumista syksyn tilintarkastajatutkintoihin. Eniten ilmoittautumisia tuli tilintarkastajan perustutkintoon, HT-tutkintoon, joita tuli yhteensä reilut 200 kappaletta.

Järjestämme tilintarkastajatutkinnot elo-syyskuussa 2018. Tilintarkastuslain siirtymäkauden ajan PRH järjestää myös siirtymäkokeen sekä tutkintokokeita aiemman tilintarkastuslain mukaisten tutkintojen loppuunsaattajille. Tarpeen mukaan järjestetään kelpoisuuskoe ulkomailla hyväksytyille tilintarkastajille.

Tänä vuonna olemme varautuneet järjestämään kaikkiaan kahdeksan erilaista tutkintokoetta. Tutkintokokeet pidetään pääkaupunkiseudulla.

Tutkintojen ajankohdat

Tilintarkastajatutkinnot:

  • HT-tutkinto lauantaina ja sunnuntaina 18.–19.8.2018
  • Siirtymäkoe lauantaina 18.8.2018
  • KHT-tutkinto lauantaina 1.9.2018
  • JHT-tutkinto lauantaina 1.9.2018

Aiemman tilintarkastuslain mukaisia tutkintoja voivat suorittaa ne henkilöt, joilla on voimassa oleva KHT- tai HTM-tutkinnon osasuoritusoikeus tai voimassa oleva osallistumisoikeus JHTT-tutkintoon.

Aiemman tilintarkastuslain mukaiset tutkinnot:

  • HTM 1-osa lauantaina 18.8.2018
  • HTM 2-osa sunnuntaina 19.8.2018
  • KHT 1-osa lauantaina 18.8.2018
  • KHT 2-osa lauantaina 1.9.2018
  • JHTT-tutkinnon 1- ja 3-osa lauantaina 1.9.2018
  • JHTT-tutkinnon 2-osa sunnuntaina 19.8.2018

Lisätietoja:
suunnittelija Annika Mäki, annika.maki (at) prh.fi


Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 16.03.2018