Katsaus vuoden 2017 laaduntarkastuksiin

Vuoden 2017 aikana tehdyt laaduntarkastukset yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tilintarkastajille sekä suurimmissa tilintarkastusyhteisöissä toimiville muille tilintarkastajille ovat loppusuoralla. PRH:n laadunvarmistuksen asiantuntijat tekivät laaduntarkastuksen yhteensä 102 tilintarkastajalle.

Kuva: Shutterstock

Tämän laaduntarkastuskierroksen yhtenä tavoitteena on ollut yksittäisten tilintarkastajien työn laadun arvioinnin lisäksi kerätä tietoa siitä, minkälaisia toimenpiteitä erilaisten ja erikokoisten toimeksiantojen tilintarkastuksessa tosiasiassa tänä päivänä tehdään ja miten ISA-standardeja noudatetaan. Osana tätä kartoitusta olemme esittäneet hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksiä laaduntarkastusten yhteydessä varmistaaksemme keräämämme datan oikeellisuuden.

PRH:n laadunvarmistuksen asiantuntijat kävivät läpi 83 toimeksiannon tilintarkastuksen. Koska tällaista systemaattisesti kerättyä tietoa tilintarkastustoimeksiantojen suorittamisesta ei ole tähän mennessä ollut käytettävissä, tämä tieto tuo lisäarvoa alan kehittämiseen ja jatkossa tilintarkastusalan tutkimukseenkin.

Tänä vuonna erityisenä tavoitteena on ollut laaduntarkastustyömme kehittäminen, mikä on vaikuttanut laaduntarkastusprosessimme kestoon. Toimeksiantojen läpikäynnin yhteydessä olemme yhtenäistäneet oman työmme dokumentointia sekä lisänneet laaduntarkastuksen havaintojen luokittelun ja johtopäätösten yhdenmukaisuutta. Nyt tehdyn työn ansiosta pystymme jatkossa tekemään päätökset laaduntarkastusten tuloksista nopeammin.

PRH:n laadunvarmistuksen asiantuntijoiden tekemien laaduntarkastusten lisäksi ammatissa toimivat tilintarkastajat ovat tehneet laaduntarkastuksia 133 tilintarkastajalle ja loppuvuonna teemme vielä neljän yhteisön laadunvalvontajärjestelmän tarkastukset.

Laaduntarkastusten tulosten valmistumisen jälkeen analysoimme kerätyn tiedon ja julkaisemme yhteenvetoja tuloksista joulukuussa muun muassa laaduntarkastuksen vuosiraportissa.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 03.11.2017