Tilintarkastuksen yleinen ohjaus ja kehittäminen

PRH:n tilintarkastusvalvonta viestitti tilintarkastusalan yleisen ohjauksen ja kehittämisen asioista verkkosivuillaan ja tilintarkastuksen teemakirjeissä.

Teemakirjeitä, joiden kohderyhmänä ovat kaikki tilintarkastajat ja sidosryhmien edustajat julkaistiin neljä. Lisäksi julkaisimme seuraavat raportit:

  • Seuranta listayhtiöiden tilintarkastuskertomuksista 2016–2018
  • Tutkinta-asioiden vuosiraportti vuodelta 2018 (julkaistu maaliskuussa 2019)


Vuonna 2019 järjestimme kaksi tilintarkastajille suunnattua laatupäivää sekä yhteistyössä Aalto yliopiston kanssa tilaisuuden, jonka aiheena oli "Big Unanswered Questions in Financial Reporting". Lisäksi järjestimme syyskuussa 2019 Finanssivalvonnan kanssa ajankohtaistilaisuuden yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tarkastusvaliokuntien ja eräiden sidosryhmien edustajille. Tilaisuudessa käsiteltiin PRH:n ja Finanssivalvonnan keväällä 2019 tarkastusvaliokuntien jäsenille toteuttaman kyselyn tuloksia sekä esiteltiin PRH:n ja Finanssivalvonnan toimintaa tarkastusvaliokuntien työn näkökulmasta. Kyselyn tuloksista julkaistiin lisäksi raportti helmikuussa 2020.

Tilintarkastuslautakunnan tutkinta-asioiden päätöksiä julkaistiin tilintarkastuslautakunnan verkkosivuilla.

Lisäksi 2019 aikana julkaistiin tilintarkastusvalvonnan toimintakertomus 2018, tilintarkastusvalvonnan työsuunnitelma 2020 ja tutkinto-opas tilintarkastajatutkintoihin osallistuville.

Toimintavuoden aikana kerättiin asiakaspalautetta tilintarkastusvalvonnan toiminnasta tilintarkastajatutkintoihin osallistujilta, laaduntarkastuksen kohteena olleilta tilintarkastajilta sekä laatupäiviin osallistuneilta. Saatua palautetta käytetään tilintarkastusvalvonnan toiminnan kehittämiseen.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 22.09.2020