PRH ja Aalto kokeilevat ketterämpää patentointia

PRH ja Aalto-yliopisto kokeilevat yhteistyössä, miten patentoinnin alkuvaihetta voisi Suomessa sujuvoittaa USA:n käytännöistä oppien.

PRH:n ja Aallon yhteisessä hankkeessa kokeillaan USA:n patentti- ja tavaramerkkiviraston (USPTO) provisional application -tyyppisen hakemuksen tekemistä myös Suomessa. Kokeilu tehdään PRH:n sähköisen hakujärjestelmän kautta. Kokeilussa sovitetaan yhteen voimassa oleva patenttilainsäädäntö sekä PRH:n ja hakijan toimintatavat.

Tavoitteena on saada suomalaiseen toimintaympäristöön laajemmin sopiva järjestelmä käyttöön tämän vuoden aikana.

Hakemuksia on tähän mennessä tehty Aalto-yliopistolta PRH:lle.

- Erityisesti akateemisessa maailmassa on usein tarve julkaista tutkimustuloksia nopeasti. Keksinnölle halutaan myös patenttisuoja. Tilapäinen hakemus helpottaa sekä patentoinnin aloittamista että siirtää patentoinnin kustannuksia myöhemmäksi. Se antaa myös aikaa arvioida keksinnön kaupallista potentiaalia, kertoo asiakkuuspäällikkö Jorma Lehtonen PRH:sta.

Hanke palkittiin vuoden 2016 IPR-innovaationa IPR University Centerin järjestämässä IPR Gaalassa 20.1.2017.

Lisätietoja:
Jorma Lehtonen
Asiakkuuspäällikkö
Patentti- ja rekisterihallitus
puh. 029 509 5904