Kuukauden tavaramerkki 2000-luvulta

"Suomen suosituimman urheilulajin toiseksi ylin sarjataso."

Mestis

Mestis on Suomen toiseksi ylin jääkiekon sarjataso ja Suomen Jääkiekkoliiton mestaruussarja. Se perustettiin keväällä 2000 silloisen I divisioonan tilalle samaan aikaan kun ylin sarja, jääkiekon SM-liiga suljettiin väliaikaisesti. Kolmas taso suomalaisessa jääkiekossa on nykyisin Suomi-sarja.

Suomen Jääkiekkoliitto haki Mestiksen sana- ja kuviomerkille tavaramerkkejä 22.1.2004. Ne rekisteröitiin 29.10.2004, ja rekisteröinnit uusittiin kymmenen vuotta myöhemmin syksyllä 2014.

Kuviomerkki on rekisteröity laajasti kattamaan myös muun muassa paperiset ja metalliset oheistuotteet, tekstiilit, vaatteet ja jalkineet, urheiluvälineet, mainonta, kuljetukset sekä koulutukset ja tapahtumat.

Vuonna 1929 perustetulla Suomen Jääkiekkoliitolla on yhteensä 11 voimassa olevaa rekisteröityä tavaramerkkiä. Joukossa ovat mm. Finnhockey- ja Leijona-kiekkokoulut.

Kausi 2017-2018

Kuluvalla kaudella 2017-2018 Mestiksen kausi alkoi syyskuun lopussa. Runkosarjassa pelataan 12 joukkueen nelinkertainen sarja. Lisäksi kolmessa neljän joukkueen lohkossa pelataan kaksinkertaiset välisarjat. Runkosarjan kokonaisottelumääräksi tulee näin 50 ottelua.

Runkosarjan jälkeen pelataan välierät, puolivälierät ja loppuottelut. Mestiksen kauden 2017-18 voittaja on selvillä viimeistään 18. huhtikuuta 2018.

Nykyisin Liigassa pelaava Mikkelin Jukurit on toistaiseksi Mestiksen menestynein seura seitsemällä mestaruudella, neljällä hopealla ja yhdellä pronssilla. Mestiksen hallitseva mestari on puolestaan savonlinnalainen SaPKo.


Kiekkoa Suomessa kolmella eri vuosisadalla

Suomi-kiekon historia kertoo, että jäähockey-peliä pelattiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1899.

Nykyisin laji on Suomen suosituin urheilulaji, jolla on lähes 200 000 aktiivista harrastajaa. Seuroja on yli 400 ja joukkueita yli 3 000. Kausittain pelataan yli 40 000 ottelua, kun liigan pelejä ei lasketa mukaan.

Teksti: Marjo Rautvuori, Suomen Jääkiekkoliitto, PRH
Kuvat: Suomen Jääkiekkoliiton kuvapankki/Juuso Akkanen ja Karolus Kaarilehto


Muita vuosikymmenen tunnettuja tavaramerkkejä:


PASSELI – rekisteröintipäivä 30.5.2003, haltija Visma Passeli Oy
HopLop
– rekisteröintipäivä 14.9.2007, haltija HopLop Oy

Katso myös aiemmin ilmestyneet kuukauden tavaramerkit eri vuosikymmeniltä

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 13.12.2017