Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt yli 10 000 uutta rekisteröintikieltoa

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on saanut purettua rekisteröintikieltopyyntöjen suman, joka johtui Vastaamon tietomurrosta. Rekisteröimme kahdessa viikossa yli 10 000 rekisteröintikieltoa kauppa-, yhdistys- ja säätiörekistereihin.

Hankimme lisäresursseja kieltopyyntöjen käsittelyyn. Varsinainen toimintamme, kuten kaupparekisteri-ilmoitusten käsittely, jatkui normaalisti.

Aikaisemmin rekisteröintikieltopyyntöjä on tehty PRH:een vain noin 200–350 vuodessa.

PRH:een tehty rekisteröintikielto koskee vain PRH:n omia rekistereitä

Rekisteröintikielto tarkoittaa, ettei henkilöä saa merkitä PRH:n ylläpitämään rekisteriin, esimerkiksi kaupparekisteriin tai yhdistysrekisteriin yrityksen tai yhteisön vastuuhenkilöksi. Kielto ei koske muita julkisia tai yksityisiä rekistereitä. Tämä on ollut osalle asiakkaista epäselvää.

Rekisteröintikielto tulee voimaan, kun PRH on tallentanut sen järjestelmiinsä. Kiellon ilmoittaminen ei poista henkilöä aikaisemmin rekisteröidyistä vastuuhenkilön rooleista PRH:n ylläpitämissä rekistereissä.

PRH:lla myös muita palveluja huijausten välttämiseen

Rekisteröintikiellon lisäksi PRH:lla on muita palveluja, joilla yritykset voivat suojautua huijauksilta. Lue lisää huijausten välttämisestä prh.fi-sivuilta.

Lisätiedot

Jouko Koitto
Johtava lakimies
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)
puh. 050 4521 673

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 13.11.2020