PRH:n koordinoiman Yrityksen digitalous -hankkeen johtaja valittu

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) koordinoiman Yrityksen digitalous -hankkeen hankejohtajaksi on valittu Minna Rintala. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa tehtävissä muun muassa Verohallinnossa, viimeisimpänä Verohallinnon tietovirtakokonaisuudesta vastaavana prosessinomistajana. Rintala aloittaa hankejohtajana 16. elokuuta.

Yrityksen digitalous -hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset digitaloudelle eli reaaliaikataloudelle (real-time economy, RTE). Sillä tarkoitetaan kokonaisuutta, jossa kaikki liiketapahtumat perustuvat digitaaliseen rakenteiseen (eli koneluettavaan) tietoon ja sen käsittelyyn.

Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuussa asettama hanke on käynnissä vuoden 2024 loppuun asti.

Yrityksen digitalous -hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Hankkeen budjetti tullaan kattamaan EU:n elpymistukipaketista vuoden 2021 alusta lähtien.

Hankkeen muita vastuuviranomaisia PRH:n ohella ovat Digi- ja väestötietovirasto, Tilastokeskus, Valtiokonttori ja Verohallinto.

Hankkeeseen osallistuvat myös Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Finanssiala ry, Kaupan liitto ry, Suomen Yrittäjät ry, Taloushallintoliitto ry sekä Teknologiateollisuus ry sekä liikenne- ja viestintäministeriö ja valtiovarainministeriö.

Lue lisää Yrityksen digitalous -hankkeesta suomidigi.fi-sivuilla.

Euroopan unionin rahoittama


Lisätiedot

Hankejohtaja Minna Rintala (16.8. alkaen)
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)
p. 050 364 4424

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 11.08.2021