Siirry suoraan sisältöön
Valikko

Toukokuun tavaramerkki: Kutomaa

Nimi erottaa muista ja yhdistää omat vahvuudet

Kutomaa on aina jonkun tekemää. Se kertoo käsityöperinteisestä valmistustekniikasta. Mielikuvissa sanan ympärille voi kietoutua kokonainen maailma. Näillä perustein Katja Akkasen oli helppo valita toiminimekseen Kutomaa, joka sanana oli pyörinyt hänen mielessään. Alusta asti hänelle oli selvää, että nimestä tulisi myös käsityöyrittäjäksi ryhtyneen muotoilijan tuotebrändin nimi.

Tavaramerkiksi Kutomaa rekisteröitiin toukokuussa 2021 Akkasen itse tekemän hakemuksen perusteella nopeasti alle kuukaudessa.

– Ilman muuta halusin rekisteröidä Kutomaan omaksi tavaramerkikseni. Se on iso osa brändiä. Nimi näkyy selkeästi jokaisessa tuotteessa. Haluan näin viedä omaa osaamistani eteenpäin.

Lue Kutomaan koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi toukokuun 2022 tavaramerkki on valittu toukokuussa 2021 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 12.05.2022