Siirry suoraan sisältöön
Valikko

Lokakuun tavaramerkki: Wattery

IPR-tietämys kuuluu yrittäjän perustaitoihin

APT-Elektron toimitusjohtaja Pekka Tiainen kannustaa oman kokemuksensa vahvistamana käyttämään tavaramerkkiasioissa asiantuntijan apua.

– Vaikka tavaramerkin rekisteröinti sinänsä on helppo työ, meille asiantuntijan puoleen kääntyminen varhaisessa vaiheessa toi esiin todella tärkeän huomion. Se oli osunut oman tutkani ohi. Kaikissa asioissa ei pärjää yksin, vaikka innostunut olisikin. Apua kannattaa hakea ja sitä on saatavissa.

Tanskasta löytyi tavaramerkki, joka oli hyvin samankaltainen Tiaisen kehittelemän projektin työnimen kanssa. Nimen suhteen ei haluttu ottaa riskiä, vaan yrityksessä aloitettiin uuden nimen ideointi. Syntyi Wattery. Brändin ensimmäinen tuote on sähköautojen latauspisteiden hallintaa helpottava avoin ja laitetoimittajasta riippumaton taustajärjestelmä.

Lue Wattery-tavaramerkin koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi lokakuun 2022 tavaramerkki on valittu lokakuussa 2021 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 06.10.2022