Siirry suoraan sisältöön
Valikko

Tammikuun tavaramerkki: Täyttö

Merkki erottuu ja herättää myönteistä uteliaisuutta

Mikä ihmeen Täyttö? Kysymys on polkaissut alkuun monta mielenkiintoista keskustelua. Yksinkertaisen selkeä ja erottuva merkki huomataan, ja se herättää myönteistä uteliaisuutta. Juuri siihen Täytön keksineet ja merkin ensi kertaa servetin kulmaan kesällä 2021 piirtäneet yrittäjät pyrkivät.

Täyttö-sanamerkki ja -kuviomerkki, jossa on sanallinen osa, rekisteröitiin Täyttö Oy:n tavaramerkeiksi tammikuussa 2022.

– Tunsimme, että olimme tekemässä vahvaa ja näkyvää brändiä. Siksi suojaus haluttiin tehdä nopeasti. Tavaramerkkiasiat olivat minulle tuttuja yli kymmenvuotiselta yrittäjän uraltani. Olisi toki ollut luontevaa lisätä yrityksemme nimeen henkilöstöpalvelut-sana. Varoimme kuitenkin sitä visusti, jotta nimi säilytti tietyn salamyhkäisyyden, kertoo Täyttö Oy:n toimitusjohtaja Ilse Lahdenpohja .

Lue Täyttö-tavaramerkin koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi tammikuun 2023 tavaramerkki on valittu tammikuussa 2022 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 10.01.2023