Siirry suoraan sisältöön
Valikko

Huhtikuun tavaramerkki: Luvby

Brändi sai varhaisen suojan hyvän vinkin ansiosta

Luvbyn idea on tehdä sukkahousujen käyttäjän elämästä hieman ihanampaa ja saada hänet nauttimaan siitä tyylistä tippaakaan tinkimättä. Tuloksena on pehmeä korkeavyötäröinen sukkahousumalli, jonka käyttäjät sanovat pukevansa päälleen ilolla.

Katariina Aho perusti Luvby Oy:n alkuvuodesta 2022. Pian sen jälkeen hän sai vinkin, että yrityksen aineettoman omaisuuden suojaamiseen olisi mahdollista saada taloudellista tukea.

– Olin kyllä tietoinen tavaramerkin rekisteröinnin antamasta suojasta, mutta ilman tuota vinkkiä ja apua olisi asia ehkä jäänyt monen muun akuutin asian varjoon. Olen iloinen, että rekisteröinti tuli hoidettua jo tuossa kohtaa. Kukaan ei nyt pysty laittamaan turhaan kapuloita rattaisiin, ja voin rakentaa brändiä turvallisin mielin.

Luvby rekisteröitiin Luvby Oy:n tavaramerkiksi huhtikuussa 2022. Ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille heinäkuussa. Myöhemmin tavaramerkille haettiin myös EU-suojaus.

Lue Luvby-tavaramerkin koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi huhtikuun 2023 tavaramerkki on valittu huhtikuussa 2022 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 05.04.2023