Asumisyhteisömuodon muuttaminen
Asumisyhteisömuodon voi muuttaa kahdella seuraavalla tavalla:
- Asunto-osakeyhtiö voidaan muuttaa muuksi osakeyhtiöksi siten, että asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajista tulee osakeyhtiön osakkeenomistajia.
- Asunto-osakeyhtiö, jossa on vähintään kolme osakkeenomistajaa, voidaan muuttaa osuuskunnaksi siten, että asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajista tulee osuuskunnan jäseniä.
Yhteisömuodon muutos tulee voimaan, kun se on rekisteröity kaupparekisteriin. Y-tunnus säilyy samana.
Kuulutus velkojille osuuskunnaksi muutettaessa
PRH:n täytyy julkaista kuulutus virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen määräpäivää.
Yhtiön täytyy viimeistään kuukausi ennen kuulutuksessa mainittua määräpäivää lähettää kuulutuksesta kirjallinen ilmoitus asunto-osakeyhtiölain 21 luvun 4 §:ssä tarkoitetuille tunnetuille velkojilleen.
Yhtiön hallituksen jäsenen tai isännöitsijän todistus ilmoitusten lähettämisestä tunnetuille velkojille täytyy toimittaa PRH:lle viimeistään kuulutuksessa mainittuna määräpäivänä.
PRH ilmoittaa sille ilmoitetuista vastustuksista yhtiölle viipymättä määräpäivän jälkeen.
Milloin ilmoitat?
Yhtiön täytyy ilmoittaa päätös yhteisömuodon muuttamisesta rekisteröitäväksi kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Jos kyse on muuttamisesta osuuskunnaksi, on samassa ajassa haettava lisäksi kuulutusta velkojille.
Jos määräaika laiminlyödään, päätös yhteisömuodon muuttamisesta raukeaa.
Kuka ilmoittaa?
Joku hallituksen jäsenistä tai isännöitsijä allekirjoittaa ilmoituksen. Prokura ei riitä kaupparekisteri-ilmoituksen allekirjoittamiseen.
Myös asianajaja voi allekirjoittaa ilmoituksen YTJ-palvelussa, kun asunto-osakeyhtiö kuuluu huoneistotietojärjestelmään. Lue lisää asianajajan allekirjoitusoikeudesta ytj.fi-sivulta.Avautuu uuteen välilehteen
Hallituksen varsinainen jäsen tai isännöitsijä voi valtuuttaa jonkun muun allekirjoittamaan ilmoituksen. Lue lisää YTJ-palvelussa valtuuttamisesta ytj.fi-sivulta.Avautuu uuteen välilehteen
Kun valtuutettu allekirjoittaa ilmoituksen verkkolomakkeella, liitä mukaan yksilöity valtakirja oikeaksi todistettuna kopiona tai avoin asianajovaltakirja alkuperäisenä.
Mitä maksaa?
Kun ilmoitat asunto-osakeyhtiön muutoksen osakeyhtiöksi, käsittelymaksu on 300 euroa.
Kun ilmoitat asunto-osakeyhtiön muutoksen osuuskunnaksi ja haet kuulutusta velkojille, käsittelymaksu on 300 euroa + 200 euroa.
Miten ilmoitat?
Jos muutat asunto-osakeyhtiön yritysmuodon keskinäiseksi kiinteistöosakeyhtiöksi ja muutat yhtiöjärjestyksen uuteen sähköiseen (rakenteiseen) muotoon tai yhtiöjärjestys on jo rakenteisessa muodossa, tee ilmoitus YTJ-palvelussa.
Muissa tilanteissa tee ilmoitus verkkolomakkeella.
Ilmoittaminen paperilomakkeilla ei ole mahdollista 1.1.2026 alkaen.
Älä liitä ilmoitukseen asiakirjoja, joissa on henkilötunnuksia, kotiosoitteita tai arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.
Ilmoitus YTJ-palvelussa
Kirjaudu YTJ-palveluunAvautuu uuteen välilehteen.
Valitse Ilmoituksen sisältö -kohdassa Yritysmuodon muutos. Seuraa palvelun ohjeita.
Anna pyydetyt tiedot ja lisää liitteet. Liitä yhtiökokouksen pöytäkirjasta yhden henkilön oikeaksi todistama kopio tai ote.
Allekirjoita ja maksa palvelussa.
Ilmoitus verkkolomakkeella
Lataa ja tallenna lomakkeet koneellesi ennen täyttämistä:
Jos haet myös kuulutusta velkojille, voit todeta sen Y4-lomakkeen toisella sivulla kohdassa Lisätietoja.
Ilmoita henkilöiden yksilöintitiedot kaupparekisteriin henkilötietolomakkeella. Älä kirjoita muille ilmoituslomakkeille henkilötunnuksia tai henkilöiden kotiosoitteita.
Liitä yhtiökokouksen pöytäkirjasta yhden henkilön oikeaksi todistama kopio tai ote.
Maksa käsittelymaksu etukäteen ja liitä kuitti ilmoitukseen. Tutustu maksuohjeisiin.
Kirjaudu verkkolomakkeelle Ilmoitus kaupparekisteriinAvautuu uuteen välilehteen.
Valitse, mitä ilmoituksesi koskee.
Anna pyydetyt tiedot sekä lisää lomakkeet ja liitteet.
Muista painaa Lähetä.
Kuinka seuraat ilmoituksen käsittelyä?
Tutustu kaupparekisterin käsittelyaikoihin.
Voit seurata oman ilmoituksesi käsittelyä Virre-tietopalvelussa.Avautuu uuteen välilehteen
Lisätietoja lainsäädännöstä
Rekisteröimisen edellytyksistä säädetään asunto-osakeyhtiölain 21 luvun 5 §:ssä. Lue lisää Finlex-säädöstietopankista.Avautuu uuteen välilehteen