Hallinnollinen pakkokeino: Osakeyhtiön määrääminen selvitystilaan tai poistettavaksi kaupparekisteristä
Tämä ohje on tarkoitettu kaupparekisterissä oleville osakeyhtiöille. Ohje koskee tilanteita, joissa yhtiö on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa osakeyhtiölaissa säädetyissä tilanteissa.
Jos yritys lopettaa vapaaehtoisesti, siirry ohjeeseen: Osakeyhtiön purkaminen.
Rekisteristä jo poistetuille yhtiöille on erillinen ohje poistetun yhtiön hakemisesta selvitystilaan. Siirry ohjeeseen: Kaupparekisteristä poistetun osakeyhtiön hakeminen selvitystilaan.
Tilinpäätöksen tai päätösvaltaisen hallituksen puuttumisesta määrätään ensin seuraamusmaksu
Huomaa: Jos yhtiöltä puuttuu hallitus tai yhtiöllä ei ole päätösvaltaista hallitusta, Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) voi ensin määrätä laiminlyöntimaksun yhtiölle, jos yhtiö ei PRH:n kehotuksesta huolimatta korjaa kaupparekisteritiedoissa olevaa puutetta. Lue lisää laiminlyöntimaksusta ja sen määräämisestä.
Jos yhtiö ei ole ilmoittanut tilinpäätöstään vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä, PRH määrää ensin tilinpäätöksen myöhästymismaksun ennen kuin PRH voi määrätä yhtiötä selvitystilaan tai poistettavaksi kaupparekisteristä. Tämä koskee 1.12.2024 ja sen jälkeen päättyviä tilikausia. Lue lisää tilinpäätöksen myöhästymismaksusta ja sen määräämisestä.
Tällä sivulla:
- Tilinpäätöksen tai päätösvaltaisen hallituksen puuttumisesta määrätään ensin seuraamusmaksu
- Missä tilanteissa voit hakea?
- Kuka voi hakea?
- Miten haet rekisterissä olevan yhtiön poistamista kaupparekisteristä?
- Miten haet rekisterissä olevan yhtiön määräämistä selvitystilaan?
- Mitä maksaa?
- Miten jätät hakemuksen verkkolomakkeella?
- Miten jätät paperisen hakemuksen?
- Eikö ole suomalaista henkilötunnusta?
- Mitä tapahtuu hakemuksen lähettämisen jälkeen?
- Mitä tapahtuu selvitystilaan määräämisen jälkeen?
- Lisätietoa lainsäädännöstä
Missä tilanteissa voit hakea?
Kaupparekisteristä poistamista tai selvitystilaan määräämistä voi hakea vain osakeyhtiölaissa mainituissa tilanteissa. Niistä yleisimmät ovat seuraavat:
- Yhtiö ei ole ilmoittanut tilinpäätöstään kaupparekisteriin vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä PRH:n kehotuksesta huolimatta.
- Yhtiö ei ole ilmoittanut päätösvaltaista hallitusta kaupparekisteriin PRH:n kehotuksesta huolimatta.
Huomaa: pelkkä toimimattomuus ei ole lainmukainen peruste määrätä yhtiö selvitystilaan tai poistaa rekisteristä. Toimimattoman yhtiön lopettamiseksi siirry ohjeeseen: Osakeyhtiön purkaminen.
Kuka voi hakea?
Hakemuksen voi tehdä joku seuraavista:
- hallituksen jäsen
- toimitusjohtaja
- tilintarkastaja
- osakkeenomistaja
- velkoja
- muu, jonka oikeus voi riippua kaupparekisteristä poistamisesta tai selvitystilaan määräämisestä.
Miten haet rekisterissä olevan yhtiön poistamista kaupparekisteristä?
Tee hakemus verkkolomakkeella tai lähetä kirjallinen vapaamuotoinen hakemus postitse PRH:lle.
Ilmoita hakemuksessa seuraavat tiedot:
- Hakijan tai hakijoiden nimi ja asema. Katso kohta ”Kuka voi hakea”.
- Kerro millä laissa säädetyllä perusteella yritystä haetaan määrättäväksi selvitystilaan. Katso kohta ”Missä tilanteissa voit hakea?".
- Anna hakemuksessa yhteystietosi henkilötietolomakkeella. Avaa: henkilötietolomake..
Hakija tai hänen valtuuttamansa allekirjoittaa hakemuksen. Kun valtuutettu allekirjoittaa hakemuksen, liitä mukaan yksilöity valtakirja oikeaksi todistettuna kopiona tai avoin asianajovaltakirja alkuperäisenä.
Huomio! Kaikki liittämäsi tiedostot ovat julkisia henkilötietolomaketta lukuun ottamatta. Älä liitä hakemukseen muita tiedostoja, joissa on henkilötunnuksia, kotiosoitteita tai salassa pidettäviä tietoja (kuten terveystietoja tai liikesalaisuuksia). Älä liitä hakemukseen muita tiedostoja, joissa on henkilötunnuksia, kotiosoitteita tai salassa pidettäviä tietoja (kuten terveystietoja tai liikesalaisuuksia).
Miten haet rekisterissä olevan yhtiön määräämistä selvitystilaan?
Tee hakemus verkkolomakkeella tai lähetä kirjallinen vapaamuotoinen hakemus postitse PRH:lle.
Ilmoita hakemuksessa seuraavat tiedot:
- Hakijan tai hakijoiden nimi ja asema. Katso kohta ”Kuka voi hakea”.
- Kerro millä laissa säädetyllä perusteella yritystä haetaan määrättäväksi selvitystilaan. Katso kohta ”Missä tilanteissa voit hakea?".
- Kerro, riittävätkö yhtiön varat selvityskuluihin vai vastaako joku muu selvityskuluista.
- Selvitysmiehen nimi ja henkilötunnus sekä vahvistus siitä, että selvitysmies on suostunut tehtävään. Liitä mukaan henkilötietolomake, jossa on selvitysmiehen nimi ja henkilötunnus. Jos lähetät hakemuksen postitse, liitä mukaan myös selvitysmiehen allekirjoittama suostumus tehtävään.
- Anna hakemuksessa yhteystietosi henkilötietolomakkeella. Avaa: henkilötietolomake.
Huomio! Kaikki hakemuksella antamasi tiedot ja liittämäsi tiedostot ovat julkisia henkilötietolomaketta lukuun ottamatta. Älä liitä hakemukseen muita tiedostoja, joissa on henkilötunnuksia, kotiosoitteita tai salassa pidettäviä tietoja (kuten terveystietoja tai liikesalaisuuksia).
Mitä maksaa?
Hakemuksen käsittelymaksu on 180 euroa.
Maksa ennen kuin haet, ja liitä kuitti hakemukseen. Lue lisää maksuohjeista.
Miten jätät hakemuksen verkkolomakkeella?
Kirjaudu verkkolomakkeelle Hakemus kaupparekisteriin.Avautuu uuteen välilehteen
Kirjautumiseen tarvitset suomalaisen henkilötunnuksen ja lisäksi jonkun näistä: suomalaiset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti. Eikö ole suomalaista henkilötunnusta?
Kun olet kirjautunut, valitse, minkä asian hakemuksen jätät. Lisää kuitti käsittelymaksusta, henkilötietolomake ja muut tarvittavat liitteet pdf-tiedostoina. Lähetä.
Miten jätät paperisen hakemuksen?
Postita hakemus, kuitti käsittelymaksusta, henkilötietolomake ja muut tarvittavat liitteet osoitteeseen:
PRH
Oikeudellinen yksikkö
00091 PRH
Eikö ole suomalaista henkilötunnusta?
Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, voit jättää hakemuksen sähköisesti verkkolomakkeella, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
- Olet EU-maan kansalainen, jolla ei ole suomalaista henkilötunnusta.
- Sinulla on käytössäsi jonkin toisen EU-maan tunnistusväline.
Jätä hakemus kirjautumalla verkkolomakkeelle Ulkomaalaisen tunnistustapa – Ilmoitus kaupparekisteriin.Avautuu uuteen välilehteen
Kirjautuessasi valitse maa, jonka tunnistusväline sinulla on käytössäsi. Anna yrityksen tiedot. Liitä kirjallinen vapaamuotoinen hakemus, kuitti käsittelymaksusta ja muut tarvittavat liitteet pdf-tiedostoina. Muista lähettää hakemus, jotta näet vahvistuksen siitä, että tiedot on lähetetty kaupparekisteriin.
Mitä tapahtuu hakemuksen lähettämisen jälkeen?
- PRH lähettää yhtiölle kehotuskirjeen, jossa se kehottaa yhtiötä ilmoittamaan puuttuvat tiedot määräajassa.
- Jos puuttuva tieto koskee päätösvaltaista hallitusta eikä yhtiö tee hallitusta koskevaa ilmoitusta määräajassa, PRH määrää yhtiölle laiminlyöntimaksun.
- Jos kehotuskirjeessä annetun määräajan tai laiminlyöntimaksun määräämisen jälkeen yhtiö ei ilmoita puuttuvaa tietoa, PRH rekisteröi kehotuksen yhtiön kaupparekisteritietoihin. Kehotus julkaistaan myös Virallisessa lehdessä. Samalla PRH kehottaa velkojia esittämään mahdolliset huomautukset määräajassa. Yhtiöllä on noin 3,5 kuukautta aikaa ilmoittaa puuttuvat tiedot.
- Jos yhtiö ei ilmoita määräajassa, PRH poistaa sen rekisteristä tai määrää selvitystilaan. PRH voi ratkaista asian, vaikka yhtiön ei voisi näyttää vastaanottaneen kehotusta.
Mitä tapahtuu selvitystilaan määräämisen jälkeen?
Jos PRH määrää osakeyhtiön selvitystilaan, selvitystilamenettely on pääpiirteissään samanlainen kuin yhtiökokouksen päätökseen perustuvassa selvitystilassa. PRH merkitsee kuitenkin selvitystilan alkamisen kaupparekisteriin viran puolesta.
Kun yhtiö on määrätty selvitystilaan, selvitysmies hakee julkisen haasteen. Siirry ohjeeseen julkisen haasteen hakemisesta.
Lisätietoa lainsäädännöstä
Kaupparekisteri-ilmoituksen laiminlyöntimaksusta säädetään kaupparekisterilain 24 §:ssä. Lue lisää kaupparekisterilaista Finlex-säädöstietopankissaAvautuu uuteen välilehteen.
Määräämisestä selvitystilaan tai poistettavaksi kaupparekisteristä säädetään osakeyhtiölain 20 luvun 4 - 6 §:ssa. Lue lisää osakeyhtiölaista Finlex-säädöstietopankissa.Avautuu uuteen välilehteen