Kuulutuksen hakeminen velkojille

Kun osakeyhtiö tekee ilmoituksen yritysmuodon muuttamisesta, sen täytyy myös hakea PRH:lta kuulutuksen antamista yhtiön velkojille. Kuulutuksessa kerrotaan velkojan oikeudesta vastustaa yritysmuodon muuttamista ja määräaika vastustamisen ilmoittamiseen PRH:lle.

PRH julkaisee kuulutuksen Virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen kuulutuksessa annettavaa määräpäivää. Siirry Viralliseen lehteen.

Kuulutus näkyy myös yrityksen kaupparekisteriotteella.

Kuulutusta hakeneen osakeyhtiön täytyy lähettää velkojille kirjallinen ilmoitus kuulutuksesta viimeistään kuukausi ennen kuulutuksessa mainittua määräpäivää. Yhtiön hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan täytyy toimittaa PRH:lle todistus ilmoitusten lähettämisestä viimeistään määräpäivänä.

Jos velkoja vastustaa yritysmuodon muuttamista, yritysmuodon muutos raukeaa kuukauden kuluttua määräpäivästä. PRH ilmoittaa vastustuksesta yhtiölle.

Asian käsittelyä lykätään, jos yhtiö osoittaa kuukauden kuluessa määräpäivästä panneensa vireille kanteen sen vahvistamiseksi, että velkoja on saanut maksun tai turvaavan vakuuden saatavastaan, tai jos yhtiö ja velkoja yhdessä pyytävät asian käsittelyn lykkäämistä.

Lue ohje, miten velkoja voi ilmoittaa vastustavansa yritysmuodon muuttamista.

Tulostettava versio
Viimeksi päivitetty 25.08.2017